Keli oli mitä mainioin, aurinko paisteli ja lämmintä oli noin 15 astetta. Pysäköin autoni siis ylemmän laavun kohdille, mutta väentungoksen vuoksi en tällä kertaa jäänyt laavulle onkimaan ollenkaan. Kävelin suosiolla alavirtaan jotakuinkin toisen sillan tienoille, siellä siimat veteen ja pikkuhiljaa kalastellen valuin kohti Iijokea.
Kaloja oli paljon, mutta kummallisella syönnillä. Puolimatkassa perinteisestä paikasta 15 minuutin sisään noin viisi tärppiä, mutta mikään ei pysynyt kiinni kymmentä sekuntia tai ensimmäistä hyppyä pidempään. Tärppiperhoina muuten red tag ja aiemmassa blogimerkinnässäni kuvattu nimetön uppoperho. Alavirtaan laskeutumisen aikana sain yhden mittaharjuksen, jonka laskin takaisin jokeen.
Pyörähdin Iijoen rannassa kahvitauolla ja takaisin jokivartta kalastellen ylöspäin. Matkalla pysähdyin jallittamaan erittäin kovalla pintasyönnillä olevia kaloja, jotka lopulta paljastuivat pieniksi taimeniksi. Yksi, noin 20cm yksilö haksahti edellisessä blogimerkinnässä kuvattuun Caddis -yritelmään. Ylemmän laavun kohdilla oli taas liiankin perinteiseksi muodostunut näkymä; harjus söi pinnasta hullun lailla, mutta ei kelpuuttanut perhoa. Kaksi suurin piirtein mitallista harjusta otti kuulapäätoukkaan kosken kuohuista, toinen aivan ykköslaavun alla ja toinen muutama sata metriä ylempänä.
Vesi oli vuodenaikaan nähden todella matalalla, tosin Ohtaojastahan minulla ei ole kokemuksia tuon tältä ja viime vuodelta. Vesikasvillisuus ei ollut vielä vallannut jokea ja matalana virtaava vesi oli varsin kirkasta. Polarisoivien lasien kanssa perholla kalastus on nyt erityisen mielenkiintoista, nimittäin sopivassa paikassa on mahdollista nähdä joka ikinen vedenalainen kivi ja monttu kymmenien metrien säteellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti